Olemme pieni tuotantoyhtiö Tampereelta, joka on perustettu 2021. Olemme yksi harvoista tanssin ja esittävien taiteiden videokuvaamiseen erikoistuneista yrityksistä Suomessa. Meiltä löydätkin uniikin ammattitaidon, jossa yhdistyvät ymmärrys esittävistä taiteista ja tekninen osaaminen elokuva- ja tv-alalta.
Vakinaisia Muusia on kaksi, mutta tuotannoissamme vierailee enemmänkin audiovisuaalisen alan ammattilaisia tarpeen mukaan.
Meille tärkeää ovat turvallisempi tila, elokuva-alan tasa-arvoisuus ja tuottamamme sisällön eettisyys. Otamme mielellämme vastaan palautetta ja kehitämme toimintaamme!
Tuulia on Muusan toimitusjohtaja.
Hän on alunperin valmistunut tanssijakoreografiksi Falmouthin yliopistosta ja myöhemmin suorittanut av-alan ja yrittäjyyden ammattitutkinnot.
Meiltä löydät Tuulian kuvaamassa, leikkaamassa, tuottamassa ja ohjaamassa. Erityisen lähellä Tuulian sydäntä on tanssitaiteen ja videon yhdistäminen.
Tuulia on myös intohimoinen ajamaan av-alan tasa-arvoa.
Eemeli on erikoistunut äänipuoleen ja suorittanut audiovisuaalisen alan näyttötutkinnon. Eemeliltä hoituu äänittäminen niin kentällä kuin studiossakin. Kaikenlaiset audiotuotannot onnistuvat, aina elokuvan äänisuunnittelusta musiikin tuottamiseen.